Kestävä kehitys

Olemme oikealla polulla!

Haluamme tehdä osamme ja keskittyä rakentamaan kestävää sekä vastuullista toimintaa. Olemme jo alkaneet nähdä muutoksia talvissamme ja ME emme voi vain seurata vierestä. Matka on pitkä, mutta pystymme siihen yhdessä!

Huskyjen hyvinvointi etusijalla!


Meille on äärimmäisen tärkeää huolehtia puhdasrotuisista siperian huskyistamme parhaalla mahdollisella tavalla ja siksi niiden hyvinvointiin ja luonnollisiin tarpeisiin kiinnitetään erityistä huomiota. Koirien aitaukset ovat tilavia ja puistomme on aidattu. Näin koirat saavat tilaa juosta vapaana sulan maan aikana. Lisäksi koirille tarjotaan korkealaatuista raakaruokaa, sillä laadukas ravinto tukee koirien hyvinvointia.


Huskyt ovat syntyneet juoksemaan, ja niiden lempipuuhaa on vetää rekeä kavereidensa kanssa. Koirat haetaan yksi kerrallaan aitauksista ja valjastetaan omalle paikalleen reen eteen. Työpäivät koostuvat erimittaisista safareista, ja päivittäinen matkanteko voi olla 30–60 km. Pidämme huolta, että lepopäiviä riittää kuitenkin myös kiireisimmän talvikauden aikana. Koiramme ovat ensisijaisesti työkavereita, eläviä olentoja, joita arvostamme, ja joiden hyvinvointi on meille ensisijaisen tärkeää.


Pyrimme tukemaan koirien henkistä hyvinvointia tarjoamalla niille runsaasti liikuntaa ja virikkeitä myös hiljaisempina aikoina sekä mahdollisuuden sosiaalisiin suhteisiin niin ihmisten kuin muiden koirien kanssa. Oma turvallinen ja stressitön lauma sekä puhdas elinympäristö tukevat myös koirien hyvinvointia. Koirat saavat säännöllisesti rokotteet ja niiden terveyttä seurataan jatkuvasti. Meillä on eläköitymissuunnitelma, jolla varmistetaan mukavat eläkepäivät koirille.

""

Sertifioitu rakkaus Lapin luontoon


Otamme luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön huomioon toiminnassamme ja pyrimme suojelemaan sitä parhaamme mukaan. Suojelemme ympäristöä kulumiselta käyttämällä samoja olemassa olevia reittejä mahdollisimman pitkään, ja huskyretkien aikana kuljemme aina valmiiksi merkityillä poluilla keräten mukaamme omat ja muiden roskat. Käytämme ympäristö- tai Joutsenmerkittyjä tuotteita ja käytämme kertakäyttötuotteiden sijaan kestäviä vaihtoehtoja. Pyrimme hankkimaan pitkäikäisiä ja laadukkaita tuotteita jätteen synnyn välttämiseksi ja tarjoamme kierrätysmahdollisuuksia sekä asiakkaille että henkilökunnalle.

Olemme sitoutuneet ehkäisemään ja vähentämään toimintamme ympäristövaikutuksia sekä edistämään kestävää kehitystä kehittämällä toimintaamme jatkuvasti ja asettamalla uusia tavoitteita joka vuosi.


Olemme ansainneet useita sertifikaatteja viime vuosina! – katso ne alta.

Husky sled team in snowy Lapland forest

Sertifikaatit

Suomalaista palvelua logo.
AVAINLIPPU

Avainlipun omistava yritys tuottaa palveluita ja työllistää Suomessa sekä omistus on kotimaassa.

Green Activities logo.
GREEN ACTIVITIES

Green Activities -sertifikaatin saanut yritys on sitoutunut mm. henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, toimintansa ympäristörasituksen pienentämiseen sekä matkailueläinten hyvinvoinnin varmistamiseen.

Sustainable Travel Finland logo.
SUSTAINABLE TRAVEL FINLAND

Sustainable Travel Finland -sertifikaatti tekee matkustajille helpommaksi tunnistaa matkailualan yritys, joka ottaa vastuullisuuden tosissaan.